1629863.jpg

Pimu ennen trimmausta

Mahdankohan enää edes muistaa mitä viime viikon lopulla touhuttiin? Torstai taisi olla taas kauppapäivä ja muutenkin ihan normaali. Perjantaina menin kuuteen töihin ja kello soi TUNTIA liian aikasin. Ihmettelin kun kattelin kylppärissä ikkunasta, että onpas hämärää. Karu totuus paljastui kun menin keittiöön. Kello oli 3.30. Ei muuta kun takasin sänkyyn ja unta kaaliin. Onneks sain vielä vähän nukuttua. Mulle on käynyt kaks kertaa aikasemminkin noin, eli oon painanut herätystä laittaessani kellon tunnin edelle. Edelliskerrasta on kyllä vuosia...

Perjantain iltapäivälenkille päästiin porukalla, kun tultiin Pasin kanssa samoihin aikoihin kotiin. Metsäpolulla törmättiin savuavaan kantoon. Ihme ettei ollut puhelimet mukana. Se oli tässä lähellä, joten Pasi lähti naapurin pihan kautta hakemaan puhelinta ja koitti saada myös naapurista apua. Mä jäin koirien kanssa todistamaan sitä kun kanto viimein syttyi palamaan... Mitäpä siinä pystyi muuta tekemään kun odottamaan. Lopulta Pasi tuli kahden ämpärin kanssa. Saatiin palo hetkeksi talttumaan. Pasi soitti hälytyskeskukseen ja lähti palokuntaa vastaan. Mä lähdin koirien kanssa kotiin, niille ei se savu välttämättä tehnyt kauhean hyvää. Palokunta ei päässytkään heti tulemaan, olivat sammuttamassa toista paloa. Kun Pasi palasi kannolle se paloi taas. Tuli sitten hakemaan vielä toisen satsin vettä ja sai naapurin isännän ja pojan avukseen sammutukseen.

Kannon juuretkin oli jo syttyneet. Ympäröivä maasto oli rutikuivaa, joten onneksi satuttiin paikalle. Tunnin aikana, jonka Pasi siellä oli, ei ollut polulla kulkenut ketään. Siitä olis voinut tulla melkonen roihu! Mä otin terassilla aurinkotuolissa pienet torkut, olin aivan loppu. Tarkoitus oli maata auringossa, mutta ihme että sekin meni sitten pilveen... =P. Illalla lenkkeiltiin ja rentouduttiin rankan viikon päätteeksi.

1629866.jpg

Nyt Pimulla on vähän vähemmän karvaa!

Lauantaina touhuiltiin kotihommia ja käytiinpä vähän vaatekaupoillakin. Aamusta ysin aikaan käytiin luovuttamassa Kirstulassa esteitä jollekkin terrieriporukalle (jotain pirun pieniä terriereitä ne oli ja kuseksivat esteisiin...). Samalla reissulla tytöt pääsi vähän agilitaamaan. Otettiin paria hyppyä ja putkea ja tynkäkeppejä. Jazi meni ihan ilosesti. Pimu tapansa mukaan säpäkkänä paukuttaen =). Iltapäivästä lähdettiin ajelemaan Riksuun.

Riksussa oli siis yksi startti kolmosille. Pojat teki hienoa nollarataa... Keinu oli loppusuoralla ja Jedi hyppäsi siltä alas, Pasin taakse, eli Pasi oli liikaa edellä. Ottivat sitten keinun uudestaan ja siitä hylly. Muuten tosi hieno rata. Jazi pääsi kisapaikalla ottamaan keppejä muutaman kerran. Riksusta ajeltiin taas Kirstulaan odottamaan esteitten palauttajia... eipä sekään homma meinannut mennä ihan sopimuksen mukaan. Annoin kuitenkin semmoset ukaasit vastaukseksi saamaani tekstiviestiin, että saatiin esteet ajallaan paikalle. Oli viimenen kerta kun meikäläiset oli lauantaipäivänä näin hyvän tahtoisia... Tuskin kukaan muukaan olisi lauantai-iltaansa pilannut vieraitten ihmisten takia? Juoksutettiin koirat molemmilla kentillä ja ehdittiin istuskellakkin siellä tovi. Nälkä oli älytön, mutta onneksi kyrsimys ei äitynyt ihan mielettömäksi =).

1629855.jpg

Täytyy toisistakin laittaa kuva...

Sunnuntaina riitti taas touhua. Tuija tuli puolenpäivän jälkeen ottamaan Pimulta karvat pois. Ristokin siinä poikkesi pikimmiten. Puolitoistatuntia siinä taas meni. Pimulla on kyllä yllättävän pitkä pinna. Ei uskois että se normaalisti on ikiliikkuja. Pöydällä tönötti tosi nätisti ja tyytyi kohtaloonsa. Iltasella leikattiin Jedin ja Jazin kynnet ja putsattiin Jedin korvat. Todella pitkästä aikaa!

Maanantaina Pasi oli illassa ja mä koulutin. Otin koirat Kirstulaan kyytiin ja ajelin sitten sieltä Apparalle lenkille. Siinä se ilta menikin. Tänään Pasi oli käynyt päivällä Kirstulassa koirien kanssa. Mä menin töitten jälkeen kaupungille ostoksille. Vihdoinkin löysin uudet bikinit ja ostinpa yhden topinkin =). Alkuillasta satoi ja jytisi oikein kunnolla. Pimu ei oikein ymmärtänyt mitä se meteli oli. Su-la välisenä yönäkin heräsin siihen kun tyttö "äyski" kun ukkosti. Yllättäin Pasi ei herännyt siihenkään... Sateen loputtua lenkkeiltiin märillä metsäpoluilla.

Huomenna taas treenipäivä. Pasi menee ottamaan ihan vaan herkistelytreenin Jedin kanssa. Täytyy säästellä viikonlopulle. Jo lauantai tulee olemaan Jedille aika rankka matkoineen ja majoituksineen. Mä kelaan nyt jo päässäni asioita mitä pitää muistaa ennen reissua. Kyllä tää huoltajan osa on rankka ;).

Nyt nukkumaan ja aamulla kuuteen töihin, mennään molemmat. Pasi tuli just iltavuorosta, joten ei se montaa tuntia sieltä pois ole. On vietävä aamulla Tourneo Fordin eteen kun se menee ilmastointihuoltoon. Semmonen pieni 400egen paukku taas kerran >=/. 

Tuijalle lämmin kiitos sunnuntain vaivannäöstä! Mulla siihen olis mennyt todennäkösesti tuplasti enemmän aikaa...