Jazi kävi tiistaina rokotuksessa ja kaikki ok. Keskiviikkona treenatiin Jedin kanssa Parolassa. Meni ihan kivasti. Toistoja jouduttiin taas ottamaan aika paljon, mutta sehän kuuluu treenatessa asiaan. Pimu pääsi kanssa vähän esteille. Myös Jazi otti puomin kaksi kertaa. Meni ihan iloisesti ja toisella kerralla hyppäsi kontaktin niin kuin Jazi vaan voi...

Lauantaina oltiin Nokialla kisoissa. Tuomarina kolmosilla oli Salme Mujunen ja harjoittelijana Heidi Viitaniemi. Molemmat radat oli agiratoja. Lähdettiin Jedin kannsa vasta loppupäässä, joten mulla oli hyvin aikaa funtsia rataa vähän enemmän. Siellä oli inhottavia takaavientejä joihin piti ihan tosissaan keskittyä. Alku meni nappiin, sain Jedin työnnettyä toiselle esteelle ihan "kivuttomasti". Aan jälkeen aita ja taas "taaksetyöntö". Tässä kohtaa Jedi meinasi hypätä aidan väärältä puolelta, mutta sain tilanteen pelastettua. Videolta näkyy, että harjoittelija antoi tilanteesta ensin vitosen, mutta otti sen saman tien pois! Radalla oli kaikki kontaktit ja Jedi otti kaikki hienosti. Puomilla olin taas paljon myöhässä ja käskytin vaan. Makeesti osui taas kaikki tassut kontaktille! Maaliin tultiin siinä uskossa että radalla tuli yksi virhe.

Toisin kuitenkin kävi. Harjoittelija ja Salme pitivät neuvottelun ja tulokseksi tuli HYL!!! Ihan uskomatonta! Mä olin ensin ihan onnessani suht hyvin sujuneesta radasta ja ekasta tuloksesta. Sitten lyötiin kyllä litsarilla päin näköä. Kävin kysymässä Salmelta että mistä meille tuli hylkäys. Jedi ei kuulemma suorittanut pituusestettä!!! Väitti olleensa "optimaalisessa" paikassa esteeseen nähden... Just oltiin videolta katsottu moneen kertaan ja todettu että koira suorittaa kaikki esteet... Enhän mä voinut kun tyytyä tilanteeseen. Olin ihan raivona, poru pääsi kun kävelin Jedin kanssa pitkän jäähdyttelylenkin. Mä taisin tarvita jäähdyttelyä enemmän kun koira. Radan ihanneaika oli 50 ja Jedin aika 47,77.

Lyhyesti sanottuna: Salme Mujunen vei multa ja Jediltä meidän ensimmäisen nollatuloksen. Tänään katsottiin telkkaruudulta meidän rata ja Jedi suorittaa pituusesteen ihan täysin sääntöjen mukaan, prkl!!! Mujusen arvostus laski meidän perheessä minimiin. Jäähdyttelylenkillä juttelin Jedille, että toisella radalla näytetään niille, me otetaan se nolla. Mun sisällä kiehui pahemmin kun pitkään aikaan. 

Toinenkin rata tuntui melko älyttömältä. Siitäkin oli tekemällä tehty "vaikea". Alku oli kuitenkin helpompi kun ekalla radalla. Kepit otin "väärältä" puolelta ja ne oli Jedin kepeiksi hitaat. Pari pidempää kaarrosta radalla tuli. Muuten koira meni hienosti. Jos mun ohjaus olisi ollut puolikin askelta hitaampaa niin pieleen olisi mennyt. Nyt kuitenkin ehdin joka välissä just ja just saamaan koiran sinne minne pitikin. Tuloksena siis mun ja Jedin EKA NOLLA!!! ja 5.sija. Mineille tuli tasan 5 nollaa. Ia oli 47 ja Jedin aika 40,53, eli -6,47. Jedi menis kyllä kovempaa mutta kun ohjaajalla on tönköt jalat. Juoksutreeniä siis tiedossa.  

Onnistuin siis siinä mitä olin päättänyt. Ekan radan vääryys ei enää tuntunut ihan niin pahalta. Mutta se olisi voinut olla tuplanolla >=I. Nokialla systeemi oli tosi tylsä, eli palkinnot jaettiin vasta kun kaikki säkäluokat oli startanneet. Kököteltiin siis pimenevässä ja kylmenevässä illassa 20.30 asti =P. Ei kyllä mitään hyvää asiakaspalvelua sanon minä. Tuomari olisi hyvin ehtinyt varmentaa kisakirjat rataantutustumisien aikana. Viimeisen kisan palkinnotkin olisi voinut jakaa säkäluokkien välissä. No, onneksi meillä E-HKK:ssa on kisaajaystävällisempi meininki =).

Tänään Pasi on touhuillut ulkona. Mä olen kökkinyt sisällä kun meillä oli Susan kanssa taas vähän hommia. Nyt onneksi saatiin "projekti" melkolailla kondikseen ;). Kohta lähdetään pitkälle iltalenkille. Täytyy hyvittää koirille tylsä päivä. Vaikka kyllä ne tossa hössäs aikansa kun Susa ja Ville tuli. Huomenna varaan Jedille hierojan. Ajattelin käyttää pojan nyt pari kertaa hierojalla kun on kisa- ja treenitaukoa tiedossa. BOT-takki on myös hankinnassa (Back On Track). Jätkä on kuitenkin jo 8-vuotias, joten täytyy koittaa pitkittää pojan kisauraa näillä keinoilla.

Pimun treenit Hyvinkäällä alkaa keskiviikkona. Pitäkäähän nyt peukkuja ettei juoksut ala seuraavaan kahdeksaan viikkoon! Kurja jos jää kurssi kesken. Taitaa olla melko kiirus viikko edessä. Joka ilta täytyy tehdä jotain valmisteluita lauantaita varten. Perjantai-iltana on agin möllikisat Kirstulassa. Siellä Pasi ja Pimu kisaa ja mä olen järjestäjänä hommissa.