Jep, agilityn täyteinen viikko takana . Lauantaina seurattiin tiiviisti MM-karsintoja koneelta. Sunnuntaina ajeltiin Lietoon kannustamaan kavereita. Mahtavia suorituksia nähtiin, taitavia kavereita meillä . Itse tietty kannustettiin erityisesti RimAlaisia. Lisäksi jännättiin vielä Pasin & jackru Niken ja Päikin ja jackru Nipan menoa. Näiden lisäksi Oreniuksen Juha tervu Ninjan kanssa ja Eskolan Kaisa kromfo Rallin kanssa saivat erityishuomion. RimAlaisista Jari ja koohon Frodo & Sami ja koohon Luka pääsivät MM-kisoihin edustamaan Suomea! Samaan medijoukkueeseen pääsivät myös Kaisa ja Ralli. Juha ja Ninja ovat varalla maksien PM-joukkueeseen. Pasin ja Niken pääsy kisakoneeseen oli niiiin pienestä kiinni. Vielä ei tänä vuonna ollut poikien aika, mutta ens vuonna on, jos ei ihmeitä tapahdu .

Puuska täytti sunnuntaina 15kk. Nyt on likka sitten sen ikäinen, että saa osallistua epävirallisiin! Maanantaina koirat ei touhunneet ihmeempiä, enkä mäkään. Pasi innostui öljyämään terassikalusteet, eturapun, välikön rappuset ja terassin. Tiistaina oltiin Lempäälässä Männistön Päivin opissa. Pimu oli taitava, mutta sitä Päivi jo etukäteen epäilikin. On siis ilmeisesti seurannut Pimua kisoissa, näin antoi ymmärtää . Puuska oli myös taitava, sen kanssa tehtiin aika pitkääkin pätkää. Toki tuli virheitä, mutta ne johtu pääasiassa koiran kokemattomuudesta ja mun huonosta ohjauksesta. Saatiin Päiviltä tosi paljon hyviä vinkkejä. Otettiin keinua erillisenä hihnassa ja renkaan opettamiseen saatiin myös neuvoja. Täytyy kyllä sanoa, että saatiin rahalle vastinetta 110%:sesti! Päivin koulutukseen haluun päästä toistekin. Lopuksi juteltiin Päivin kanssa vähän muustakin kun agista. Sanoi Pimusta vielä, että se on tosi hyvä koira . Puuskastakin tykkäsi kovasti, se vaan on vielä niin kovin kesken...

Keskiviikkona Puuska pääsi epiksiin Janakkalaan. Otettiin möllirata kahteen kertaan. Eka rata meni ihan ok, kolme kieltoa = kaksi samalta aidalta ja yksi vielä aidalta. Kolmesta kiellosta tuli hylly, joka muutettiin 10 virhepisteeksi. Tulos siis 25 ja aika -13,47. Jos oltais saatu mentyä rata kielloitta, niin eipä olis ollut muilla pahemmin sanomista. No, parempi ettei heti tuukkaan onnistumisia . Loppulauma pääsi treenaamaan lämppäesteille. Pasi otti Pimun ja Jedin kanssa ja mä Jazin. Jazi oli oikein täpäkkänä ja otti kontaktit hyvin. Puuskan uusintastartti meni aika läskiks, mun ohjaus hajos totaalisesti, joten siitä ei sen enempää.

Jazi-mummo

Torstaina oli melkonen lepopäivä. Löhöttiin Pasin kanssa melkein koko päivä. Illalla ajeltiin Riksuun treenaamaan. Ehdittiin menemään kolme rataa, eli oikein kivasti! Oli kova tuuli ja Puuska selvästi vähän jänskätti ulkokentän ja tuulen yhdistelmää. Se ei meinannut pysyä lähdössä kun ei halunnut jäädä yksin. Radalla kulki kuitenkin ihan täysiä ja hyvin. Nyt alkaa näyttämään siltä, että likka pikkuhiljaa irtoaa aidoillekin . Radalla ei ollut kun Aa, joten kävin ottamassa hallissa puomin kaks kertaa. Jäätävät kontaktit! Kepit sujui tosi hyvin ja itsenäisesti, taitava Puuska . Annan mielestä Puuska on kehittynyt huimasti ja ilmeisesti mäkin vähän . Pimun treenit oli sujuneet kanssa oikein hyvin. Sami on tarkoituksella laittanut treenipätkiin muurin, että Pimu saa harjoitusta sille. Puuskan kanssa on pakko alkaa ottaa rengastreeniä ihan tosissaan.

Perjantaina oli koirilla lepopäivä. Me fillaroitiin Parolaan käymään Pasin mummolla ja papalla. Sieltä Tiiriön Alkon kautta kotiin. Kilometrejä kerty sellanen 27... Illalla kuunneltiin omalla terassilla Wanaja festareilla esiintyneitä Popedaa & Eppuja. Ajoittain biisit kuului ihan selkeesti! Tänään on sitten ollu lepopäivä meillä kaikilla. Mä kyllä yritin vähän siivota. Pasi on kuvannut koiria takapihalla. Huomenna ajellaan Toijalaan epiksiin. Puuska pääsee mölleihin ja muut kisaavien radalle. Pasi ohjaa vaan Pimua, mä juoksen loppujen kanssa . Maanantaina Pasi menee töihin ja mun loma vaan jatkuuuu...