Kirmailtiin eilen hyppärillä eka LUVAnolla kakkosissa laugh. Kakkoseksi jäätiin, kun Pasi ja Hese oli inasen nopsempia. Tänään kuulin, että oltiin käsiajanoton armoilla... että että devil. Hyppärin tuomaroi Anne Viitanen. Meidän tulos siis 0, aika -12,65 (ia50) ja sijoitus 2/11. Radalle lähtiessä oli vähän löysä fiilis, mutta hyvin se silti meni! http://youtu.be/uuqXvOVIwDo (siinä näkyy -ei niin onnistunut- persjättö, mutta onneks onnistu kuitenkin!)

Agiradan tuomaroi ruotsalainen (vaikka kisakirje anto ymmärtää, että itävaltalainen) Lena Dyrsmeds. Rata oli ihan ok, ei mitään kummallisuuksia, mutta silti taisi tulla tuloksia aika vähän. Meillä tippui seiska-aidan rima. Puuska tuli kovaa putkesta ja ei ilmeisesti osannut arvioida ponnistuskohtaa oikein. Rysähti siis riman päälle frown. Siitä puomille ja alastulo jäi vajaaksi. Kesti kauan, että sain Puuskan oikeeseen asentoon 2on-2off. Aa oli hyvä, mutta Puuska lähti siltä ilman lupaa. Varmaan mun liikkeestä, tai jostain otti osviittaa, mutta en vielä kutsunut. Niinpä poistuttiin radalta. Harrin kanssa just sovittiin, että ollaan vapautuksissakin nyt tarkkana. Molemmissa lähdöissä istui suht nopeesti, edistystä aikaisempaan!
http://youtu.be/M2Ajg6cZp6o
 
Linkit tuli nyt tollai, kun en saanut muuten näkymään. Mä oon niin taitava cool. Marialle kiitos kuvaamisesta! Oli kiva ylläri!

Tänään agiradan tuomaroi samainen Lena. Rata oli... hmmm... paljon mielenkiintoisempi, kun eilinen. Mineissä ei tullut yhtään aikaan päässyttä nollaa. Meidän kohtaloksi koitui kepit. Ennen sitä oli jo pituuden osat kaatunu. Kepeille mentiin ahtaasta paikasta ja olin ekalla kerralla koiran edessä. Sain Puuskan kepeille vasta about kuudennella (!!!) yrittämällä. Ennen sitä ei edes yrittänyt lähtee pujottelemaan. Huusi ja pyöri vaan angry. Keinu oli taas outo ja siinä tais loikata kontaktin yli. Aa ja puomi oli LOISTAVAT! Eli on pakko olla tyytyväinen smiley.   

Hyppärin tuomaroi taas Anne. Nolla sieltä napsahti laugh. Tosi hyvällä fiiliksellä mentiin. No, paineettomasti on helppo mennä. Me kun ei enää sitä hyppärinollaa tarvita. Rataantutustumisessa suunnittelin varman päälle, mutta juostessa muutin suunnitelmaa. Nappiin meni silti. Meidän tulos siis 0, aika -8,41 (ia45) ja sijoitus TAAS 2/12. Pasi ja Hese voitti meidät toistamiseen cheeky. Ei riitä mulla liike Pasin rinnalla, epistä! Agiradan lähtö oli aika ok, mutta hyppärillä jouduin murisemaan vähän enemmän. 

Semmoset kisat tällä kertaa. Nollia on aina kiva tehdä ja onnistuneet Aa ja puomi lämmittää mieltä. Bongasin just Takutin iltakisat 1-2-luokille kesäkuun ekalla viikolla. Sinnehän me tietysti kannetaan nyt saadut lahjakortit smiley.

Jazi toipui operaatiostaan hyvin. Yhden kipulääkkeen jätin antamatta, kun vaikutti olevan ok. Nyt vetelee jo denta stixejä vanhaan malliin ja on muutenkin tosi täpäkkä muori.